26.5.

Nyt tuleekin mässäilykuvia, nimittäin juuri muuta en tehnytkään koko viikonloppua.

Perjantaina Iyama näytti taas uusia tekniikoita 3D-mallinnuksesta. Se oppitunti oli ehkä mielenkiintoisin ja tärkein tähän mennessä koko AMK-uralla. Odotan innolla, että pääsen hyödyntämään niitä syksyn lukukaudella. Tuli myös palava halu 3D-tulostaa jotain, täällä kun on niitä tulostimia vaikka joka sormelle. En vain tiedä, mitä tulostaa. Liikaa ideoita.

Joka tapauksessa, illalla lähdin käymään kaupungilla. Kävelin sattumalta jokun viinibaarin kylkeen ja mainoskuvat näyttivät sen verran lupaavilta, että päätin mennä kokeilemaan.

Kuvan musta kivi toimi eräänlaisena paistinpannuna pihveille, se kun tuotiin pöytään tulikuumana. Japanissa maustaminen tapahtuu myös itse. Tarjottimen reunaan laitetaan suolaa, pippuria ja sinappia, jotta asiakas saa sitten dippailla raikkaita ja ravitsevia lihaklönttejä oman maunsa mukaan.

Koppelon oppien mukaan holvasin jokaisen viipaleen suolalla. Tai siis maustoin suolan pihvillä.


Lauantaina lähdimme Taichin kanssa katsastamaan viimein paikallisen baarikulttuurin.

Kaupungintalon aukio

Ensimmäinen kunnon yllätys oli, kun Taichi sytytti tupakin syömisiä odotellessamme. Muistan kyllä lukeneeni, että täällä saa vielä pössytellä baareissa, mutta en sillä hetkellä tajunnut sitä. Tuntui hassulta. Viimeksi olen haistellut röökin savua Rantamarissa. Se oli viimeinen paikka Inarissa, jossa sai polttaa sisällä.

Elokuussa tulee kuluneeksi 4 vuotta tupakoinnin lopettamisesta.

Kana maistui kanalta. Ei mitään erityistä.
Simpukat oli uitettu kuohuviinissä. En tiedä oliko se erityistä, mutta hyvälle maistui.

Seuraavan baarin erikoisuus oli uhkapelituoppi. Kun tilasit juoman, sait heittää kahta noppaa. Tuplalla sait juoman ilmaiseksi, parillisella tuloksella taas puoleen hintaan. Häviökään ei paljoa kirpaissut, juoma kun ei maksanut kolmea euroa enempää.

Tällä tiskillä istuttiin sitten loppuun asti. Höpistiin kaikesta mahdollisesta ja syötiin uppopaistojuttuja. Hauskaa oli.

Oli myös hauskaa huomata, että japanilaisistakin lähtee ääntä. Yleensä he puhuvat hissukseen ja koittavat olla poissa tieltä. Känni kun iskee, niin ilmeisesti iskee myös huutomoodi. Korvissa soi, kun lähdimme ulos.

Löysin banaanisaken. Kampai!

Jos kysyt Suomessa kauppiaalta, onko tuotetta x saatavilla, vastaus on kyllä tai ei.
Jos kysyt Japanissa kauppiaalta, onko tuotetta x saatavailla, vastaus on kyllä tai kyllä anteeksi, nyt on vähän vaikeaa...

Tänään, sunnuntaina, olen tehnyt seuraavia asioita:

En mitään.

24.5.

Oletko koskaan halunnut nähdä, kuinka valmistetaan 2000 €  arvoiset kynsileikkurit?
Niin mieki! Valitettavasti ei tästä reissusta kauheasti kyllä saanut irti.

Menimme Aoyagi-sensein ja kahden fransmannin kanssa Suwadan tehtaalle katsomaan, miten paremman kansan kynsileikkurit valmistetaan.
Paikan päällä tuli heti fiilis, että nyt on laatupaikka. Ovista kun pääsimme sisälle, silmien eteen läsähti jonkinlainen taideinstallaatio. Kaikki patsaat ja muut taideteokset oli tehty ylijäämämetallista.

 

Tähän se sitten vähän jäikin. Tehtaan kylkeen oli rakennettu pitkä käytävä, ja työmyyrät pystyi näkemään vain käytävän ikkunoiden takaa. Lisäksi tehtaalla oli varmaan joku tauko meneillän, sillä ei niitä työläisiä paljon näkynyt. Muutama äijä kiillotteli lähes valmiita tuotteita, mutta sitä työntekoa ei nähnyt kunnolla.

Emme sitten lopulta viettäneet kierroksella viittä minuuttia enempää.
Käväisimme kuitenkin outlet-myymälässä katsomassa, löytyisikö jotain tuliaisia.

Damaskiteräksestä tehdyt kynsileikkurit olisi tosiaan saanut 2000 eurolla. Halvempiakin vaihtoehtoja löytyi tietysti. 100 € taisi olla halvin. Kyllä se laatuteräs ja alusta loppuun asti käsitöin valmistettu tuote vaan maksaa.
Ostin Emmille jotain pientä. En kynsileikkuria, mutta jotain käsin tehtyä kuitenkin.

Suwadan tehtaalta suuntasimme syömään johonkin kalapaikkaan.

Paikka oli ilmeisesti aika suosittu. Heti kun ovet aukaistiin, ravintola täyttyi asiakkaista. Perinteiseen tyyliin rakennettu ja sisustettu ravintola miellytti kovasti, ja ruokakin maistui.

Seuraavaksi suuntasimme teepannutehtaalle. Tämä olikin jännä paikka. Pääsimme näkemään läheltä, miten metallisepät nakuttelivat kuparista erilaisia tuotteita. Suosituin tuote oli teepannu, mutta myös joitain koriste-esineitä oli näytillä.

Erilaisia pinnoitteita

Kukkapuskan vasemmalla puolella olevan koristeruukun olisi saanut itselleen 19500 eurolla

Paikka oli aika vanha. 70 vuotta, jos oikein muista. Yahiko-vuoren juurelta löytyi kuparia, ja joku äijä sitten päätti pistää verstaan pystyyn. Aluksi tuotteet olivat jokapäiväiseen käyttöön. Nykyään verstaalta lähtee myyntiin vain erikoisempia, koristeltuja arvotuotteita.

Reissu oli hauska, vaikka se Suwadan tehdas olikin pienoinen pettymys. Olisin halunnut nähdä läheltä nimen omaan sitä teräksen valamista, kerrostamista ja takomista. Noh, ehkä täällä vielä pääsee jotain sellaista näkemään.

Ensi keskiviikkona mennään sakepanimoon samalla porukalla.

22.5.

Sunnuntaina kävin pikaisesti kaupungilla kääntymässä, koska olin perunut päivällisen ruokalasta. Olin menossa ensin ensimmäiseen testaamaani ramen-ravintolaan. Matkalla kävelin yakitoripaikan ohi ja tuoksu oli niin hyvä, että päätin mennä sinne.

Tyypillisen oloinen pieni paikka. Kapea kaistale käytävää, juuri ja juuri mahduin kulkemaan omalle paikalleni. Pöytä oli kokin asemaa vasten, eli jos oikein selkää suoristi niin näki hyvin, mitä kokki kikkaili.

Yritin Google Translaten avulla ensin kääntää menua, mutta se oli kirjoitettu niin "huonosti" ettei appi tajunnut mitään. Kysyin sitten rallijapaniksi, olisiko saatavilla possua ja kanaa? Kokki naureskeli ja näytti jotain valmisteilla olevia tuotteita. Nyökkäilin hyvännäköisille vaihtoehdoille ja kohta sainkin eteeni pekoni-, kana- ja possuvartaita.

Herkullista oli. Olen Emmille sanonut jo monesti, että täällä maustamistyyli on tosi hyvä. Mitä tahansa ruokaa onkin, niin mausteet ovat juuri sopivat. Mikään ei maistu liikaa miltään tietyltä.
Varsinkin tuo pekoni+parsa oli tosi hyvä. En nyt osaa tarkemmin kuvailla, mikä maistuu viipyilevän tammiselta ja missä umami sekoittuu pikanttiin lautasliina-avokado-petrimaljayhdistelmään, mutta kaikki on hyvää!

Iso tuoppi on muuten 0,4l tai joku vastaava. Pienen jos vahingossa tilaa, jää vain paha mieli.

Maanantai ja tiistai menivät töitä tehdessä. Eilen, tiistaina, kaksi Turun AMK:n proffaa teki pikavisiitin Koseniin. Käväisin heidän kanssaan lounaalla ja näytin työtilat ja esittelin tehtyjä töitä yms. Kovasti olivat onnessaan, että olin niin paljon oppinut jo juttuja.
Proffat olivat tietysti työmatkalla. Kävivät suunnittelemassa jotain syvempää yhteistyötä Nagaokan kosenin kanssa. Häippäsivät saman päivän aikana Tokion kautta Sendaihin.
Sendai on samannimisen prefektuurin pääkaupunki, Tukholman kokoinen apauttiarallaa. Siellä on yksi Turun yhteistyöyliopistoista.

Aamukahviaddiktio iski ilmeisesti viimein minuunkin. Tuota jääkahvia olen joka aamu litkinyt.

Tänään istuin koko aamupäivän yksin labrassa. Muilla oli oppitunteja. Lounaalle lähdimmekin sitten vähän erilaiseen paikkaan.

Unagi

Ovella metrin korkuinen robotti toivotti meidät tervetulleeksi ja oksensi suustaan pöytäpaikkalapun.

Sitten vain pöydän päädyssä olevasta kosketusnäytöstä sushia tilailemaan. Tässä oli onneksi myös englanti kielivaihtoehtona. Uskollisena Frendit-fanina tilasin tietysti heti ensimmäisenä ankeriasta. Muuten tilailin summan mutikassa kaikenlaista. Kaikki on tähänkin mennessä ollut hyvää, joten miksei nytkin. Erikoisin taisi olla merilevään kiedotun riisikakun päällä lepäävä klöntti rapuvoita. Epäilyttävältä näytti, mutta maistui rapuvoilta.

Jäbät yrittää tulkata englantia

Ankeriasta ja lohta

Pieni olut = pettymys. Tilasin kaksi. Aamupäivällä.

Jälkiruoan nimeä en muista, mutta päällynen on jotain riisimassaa ja sisällä oli paputahnaa. Ei kovin makea, mutta mukava lopetus sushimässäilylle.

Tosiaan, tilaukset pysähtyivät aina pöydän kohdalle. Toisenlaisissa liukuhihnaravintoloissa sushilautasia vain kiertää satunnaisesti ja jos mieli tekee juuri sitä sushia, nappaat vaan lautasen itsellesi. Laskun summa lasketaan lautasten värien mukaan, esimerkiksi punaisen arvo on 100 jeniä ja sinisen 200 jeniä jne.

Tuossa ravintolassa söin mielestäni aika runsaan aterian, Suomessa olisi tullut hintaa ainakin 20 €. Täällä pääsin kahden oluen kanssa 8 €. Ei huono.

Huomenna vierailu kynsileikkuritehtaalle. Kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta.

17.5.

Kysyin joskus aiemmin yhdeltä labraryhmäläiseltä, mikä tuo horisontissa näkyvä muita selvästi isompi vuori oli. Hän kertoi sen olevan Yahiko-san. Kysyin myöhemmin Taichilta, haluaisiko hän käydä siellä, autolla kun pääsee ihan ylös asti. Hän sanoi heti, että mennään mielummin köysiradalla, hän ei ole itsekään siellä ikinä käynyt.
Suunnittelimme reissun täksi päiväksi.

Aamupala oli erittäin ravitseva Bossin jääkahvi.

Sitten vain suoraa ajoa Yahiko-vuoren juurelle.

Parkkipaikalta oli kilometrin verran kävelyä köysirata-asemalle. Polun varrella oli jotain istutuksia infokylteillä varustettuina. Taichi kysyi, millaisia metsiä Suomessa on. Selitin, ja kun kerroin koivuista, hän oli ihmeissään. Miten muka puun runko voi olla valkoinen.

Miten muka puiden kukat voivat olla pinkkejä? HMM!? 

Ylöspäin

Huipulta löytyi epäilysten mukaisesti matkamuistomyymälä. Saatoin ostaa sieltä jotain.

Ihastelimme maisemia vähän aikaa ja lähdimme sitten näköalatorniin. Tornin "matkustamo" pyöri noustessaan, joten jokainen ilmansuunta tuli katsastettua. Työntekijä höpisi koko matkan ajan jotain, heitteli varmaan jotain nippelitietoja alueesta. Sado-saarikin näkyi nyt paremmin kuin viimeksi, kun kävimme Izumozaki-kylän rannalla.

Vasemmalla horisontin taakse jää Niigata, prefektuurin pääkaupunki

Sanjo

Kävimme myös lounaalla matkamuistomyymälän yläkerrassa. Otin Yahiko ramenin. Ei maistunut ihan yhtä hyvältä, kuin keskustan ramenpaikkojen versiot, mutta nälkä lähti.

Tulimme alas vuorelta ja kävimme katsastamassa pikaisesti Yahikon temppelialueen. Näissä paikoissa on kyllä ollut mukava tunnelma. Rauhallista. Ei roskia. Jokainen kulma ja kivetys ja kasvi on hoidettu ja pidetty hyvänä.

Temppelin vartia

 Sain tietää, että näillä alueilla ei saa kävellä polkujen keskellä, koska se on varattu jumalille. Polkujen reunoilla olevien irtokivien päälle ei myöskään saa astua, koska se kuulemma herättää haamut ja ne seuraavat sinua kauan aikaa.

En koittanut, mitä tapahtuu.

Viimeisen kuvan siltaa ei saa käyttää, se on varattu jumalille.

Hauska reissu. Näkymät olivat mielenkiintoisat. Nagaoka ja Sanjo makaavat isossa laaksossa, ja kaupunkeja ympäröivät loputtomiin jatkuvat riisipellot. Yahikon korkeus (634 metriä, sama kuin Tokion näköalatorni Skytree) ei kuulostanut korkealta, mutta vuorijono kasvaa kuin tyhjästä, joten huipulta näki kyllä todella kauas.

Köysiratahässäkkä veti myös melkoista haipakkaa ylös ja kärry huojui ihan tarpeeksi paljon. Näköalatorni oli hauska lisä, eikä kyyti maksanut kuin 300 jeniä (2,5 €).

Ilma oli jo aamulla kuuma, joten vedin shortsit jalkaan. Kukaan ei valittanut tatuoinnista, mutta eräs pappa kuiskutteli köysiratakärryssä vaimolleen jotain, ja katsoi paheksuen. Hymyilin ja nyökkäsin, yritin viestiä ymmärtäväni ukon huolen oletetusta mafiataustastani. En kuitenkaan vetänyt mutkaa esiin povitaskusta, joten ehkä hän ymmärsi minun olevan vain röyhkeä ulkomaalaiskloppi.