22.7.

Viimeiset viikot

Nagaoka

Työn puolesta viimeiset hommat tein perjantaina 5.7. ja tiistaina 9.7. Sain kaikki simulaatiot tehtyä ja tiistaina testasimme Aoyagi-sensein laboratorion jäänitystestilaitteistolla soljen vetolujuuttua. Simulaatiot onnistuivat hyvin, sillä arvio kestävyydestä hetti vain 400 grammaa tai 4 newtonia.

Iyama kiitteli hyvästä työstä ja siitä, että jaksoin puhua muiden labran tyyppien kanssa niin paljon. Oppivat kuulemma paljon englantia. Hyvä niin.

Loppuaika Nagaokassa olikin sitten odottelua ja eri paikoissa käymistä. Torstaina 4.7. jengi piti minulle jäähyväisbileet. Menimme johonkin all you can eat -ravintolaan syömään shabu shabua. Näin ympyrä sulkeutui.

Yksi päivä kysyin Taichilta, olisiko jossain korkealla paikkaa, mistä kaupungin näkisi hyvin. Menimme Taichin kaverin luo, hän asui jossain keskustan kerrostalossa. Kiipesimme palotikkaita pitkin katolle. Homma saattoi ehkä vähän olla laitonta, koska tikkaille piti kiivetä reunakaiteen kautta. Pienikin luiskahdus ja kuudennesta kerroksesta olisi menty alas melkoista vauhtia.

Viimeisenä päivänä 6.7. sain vielä maka todistuksenkin.
Kaikki kiittelivät kuluneista kolmesta kuukaudesta. Olihan tämä kyllä ikimuistoinen reissu. Kaikenlaista näin ja koin, ja tapasin paljon erilaisia ihmisiä. Lupasin itselleni käydä Japanissa uudelleen. Seuraavalla kerralla tosin en lähde yksin. Emmi saa luvan lähteä mukaan ja päättää matkakohteet, minä voin toimia jonkinlaisena oppaana.

Kävimme Taichin kanssa vielä viimeisellä aterialla jossain vähän hienommassa izakaya-ravintolassa. Maistoin muun muassa raakaa hevosta. Ei maistunut erityisen erikoiselta.

Tokio

Sunnuntaina 7.7. oli lähtö. Iyama tuli hakemaan asuntolan pihalta ja vei minut asemalle. Asemalla ostin kanawrapin ja Red Bullin. Taichi tuli vielä morjenstamaan.

Luotijuna toi minut Uenoon, yhteen Tokion keskustan alueista. Siitä otin metron Kuramaen asemalle. Tämä olisi tukikohtani seuraavat 6 yötä. Majapaikassa ei ollut valittamista.
Varasin itselleni kapselin, mutta tämä ei ollutkaan mikään kontattava malli, vaan vaikka päällään seisottava. Kadun varrelta löytyi myös kombineja kolmen eri ketjun edustamana, sekä halpa ravintola Sukiya. Tässä olisi hyvä odotella kotiinlähtöä.

Ensimmäisenä iltana tyydyin levähtämään ja katsomaan sumoa telkkarista. Meneillään oli joku isompi turnaus, sillä sumoa näytettiin joka päivä.

Maanantaina kävin Maxell Aqua Parkissa. Kuvissa vain murto-osa fisuista.

Aqua Parkista lähtiessä tapahtuikin sitten koko reissun aikana ensimmäinen ja viimeinen junien kanssa sekoilu. Asemia oli samalla nimellä kaksi, ja kyltit olivat jotenkin aivan liian sekavasti meikäläisen aivoille. Asiaa ei helpottanut yhtään se, kun asemalta piti ostaa erikseen lippu seuraavalle asemalle, jotta pääsisin metrolipun alueelle. Jostain syystä juuri tällä asemalla ei ollut englannin kielistä palvelua yhdessäkään löytämässäni lippumaatissa.

Pyysin sitten apua paikallisilta. Kaikki auttoivat ja viittoivat oikeaan suuntaan, lopulta löysin oikean junan.

Tokiossa operoi siis monta eri yhtiötä. Metrolinjoja on kahdella eri yhtiöllä, junia paikallisella VR:llä, Japan Raililla sekä yksityisillä junayhtiöillä. Lippu pitää osata ostaa oikean yhtiön maateista. Ainoastaan turistilipuilla pääsee kaikkien yhtiöiden reiteillä.

Tiistaina kävin Uenon puistossa kävelyllä.

Alla olevassa kuvassa on aika normaali näkymä. Istumaan ei pääse, koska ensimmäiseltä asemalta lähtien penkit täytetään saman tien. Vilkkaimpien reittien metrot ovat aivan täynnä päivisin. Yhden kerran selvisin ahdistuksesta niin paljon, että keksin yrittää ottaa kuvan täpötäydestä vaunusta, mutten saanut kättäni liikutetuksi ilman, että joku olisi luullut minun kopeloivan heitä.

Metrot ovat siis täynnä, kyllä. Kertaakaan en tosin nähnyt tilannetta, jossa niitä sisääntyöntäjiä olisi tarvittu. Ne ovat kai siihen pahimaan aamun työläisruuhkaan. Aamun kuuden ja kahdeksan välillä.

Uenon puisto on Tokion isoin, jos ei keisarillisen palatsin puistoa oteta huomioon.
Puison lammet olivat jo kasvaneet umpeen. Netin kuvissa puisto näkyy aina kuvattuna Hanamin aikaan, eli kun Sakurapuut kukkivat. Silloin lammetkin ovat vielä avoinna.

Puistosta suuntasin takaisin metrolle. Matkalla todistin poliisien toimintaa. Kaksi pyöräpoliisia nappasi kiinni vanhan äijän, kun tämä tohti syöttää puluja.

Kuramaen alue sijaitsi Sumida-joen varrella.

Keskiviikkona kävin Uenon eläintarhassa. Pandojakin näin, mutta jonot olivat niin pitkät, että virkailijat patistivat kävelemään vain nopeasti ohi. En saanut yhtään hyvää kuvaa. Kaikki pandat kyllä näin.

Eläintarhassa oli nisäkkäitä, matelioita ja lintuja kaikista maailman kolkista. Vietin tarhassa aikaa viisi tuntia. Päätin siis ottaa kaiken irti viiden euron pääsylipusta. Oheessa jälleen vain murto-osa elukoista.

Pallas cat

Hokkaido brown bear

Torstaina oli vuorossa Asakusan temppelialue.
En ottanut alueesta sen kummemmin selkoa. Halusin vain nähdä hienoja rakennuksia. Jonkinlaisen pääportin alta piti kuulemma kulkea, jotta pääsi kaikkein pyhimpään, eli 300 metriä pitkälle markkinakadulle. Siinä sitä sitten olikin, krääsää. Hinnat nousivat sitä mukaa, kun temppelialue läheni.

Kadun, tai polun päässä oli vielä isompi portti. Portin jälkeen pääsin Senso-ji-temppeliin. Sisällä oli juuri alkamassa jokin messu tai muu vastaava. Yksi munkki soitti isoa taiko-rumpua ja toinen jodlasi jotain omituista. Turistit nostelivat kännyköitään ylös ja salamavalot räpsyivät. Lähdin pois, ei tuntunut pyhältä.

Asakusa

Tässä päivän ruoka-annokset. Tonkotsu ramenia ja aito japanilainen burgeri.

Torstaina lähdin sitten käymään Tokyo Towerissa. Ikoninen maamerkki. Vaikka se onkin Skytreetä matalampi, on se mielestäni enemmän Tokiota. Onhan se seissyt paikallaan jo vuodesta 1958.
Tornin alakerrassa oli vielä kolmikerroksinen matkamuistomyymälä ja ravintoloita ynnä muuta. Siellä oli myös One piece -fanituotekauppa, josta ostin ison piraattituopin. Jotain kivaa itsellekin.

Skytree toisella puolella keskustaa

Sanjin ravintolakin löytyi alakerrasta, mutta se oli kiinni juuri torstaina

Perjantaina pyörin ympäri Tokiota metrolla. Kävin Ikebukurossa, Shinjukussa ja Ginzassa kävelemässä. Ginzan Uniqlosta, paikallisesta Henkkamaukasta, löysin parit housut syksyä varten.

Toinen suomalainen vaihtari Sakari laittoi viestiä ja sovimme tapaamisen Akihabaraan. Kahvisteltiin ja juteltiin omista töistä ja kokemuksista. Löysin myös viimein sopivan sakesetin kotiintuomisiksi. Iyama antoi aiemmin melkein kaksi litraa sakea jäähyväislahjaksi.

Käväisin synttäreiden kunniaksi syömässä illalla kunnon satsit yakitoria ja muuta grillilihaa. Erityisen hyvää oli pekoniin kääritty parsa.

Lauantaina sitten viimein kotia kohti. Heräsin ensimmäisen kerran jo neljältä. Matkastressiä varmaan. Kuramaesta pääsikin onneksi suoraan Naritaan, ei tarvinnut vaihtaa junaa kertaakaan. Hyvä niin, matkalaukku painoi paljon.

Japanin etsityimmät

Lentokentällä mittasin matkalaukkujen painot. Ruumalaukku 600 grammaa alle maksimin, reppu 450 grammaa alle maksimin. Vielä olisi jotain mahtunut mukaan.
Lento meni niskaa pyöritellessä ja epäilyttäviä lentoaterioita syödessä. Moskovassa vaihto. Siellä olikin jo tiukat paikat, kun passi- ja turvatarkastusta varten piti jonottaa lähes tunti. Passikoppejakin oli viisi, kahdessa virkailijat. Hienosti hoidettu, Moskova.

Reissu oli erittäin kokemusrikas. Opin paljon. Olen kiitollinen siitä kaikille labratyypeille ja professoreille. Minut otettiin hyvin mukaan porukkaan. Olo oli tervetullut joka paikassa. Ihmiset kyselivät paljon. Jokainen tiesi Suomen ja muumit. Jokainen halusi käydä Ivalossa sen jälkeen, kun kerroin että kyllä niitä revontulia näkee joka talvi.

Tapasin paljon hienoja tyyppejä. Taichista tuli hyvä kaveri. Lupasin palata Nagaokaan Emmin kanssa. En nimittäin nähnyt vuoden päätapahtumaa, elokuisin järjestettävää suurta kaksipäiväistä ilotulitefestivaalia. Ehkäpä käymme Japanissa sitten, kun olen saanut koulut käytyä ja ensimmäisen kesäloman tienattua.

Olo on vieläkin vähän hassu. Kerkesin jo tottua Nagaokaan, siihen rytmiin ja tyyliin. Ruokaan. Maisemiin. Ihmisiin.
Nyt olen taas Turussa. Yksi viikko kotona vietetty. Täällä ei ole mikään juuri muuttunut. Kupittaan Cittari on nykyään auki 24/7. Kauppatori on edellen iso kuoppa. Kaduilla on jotain sähköpotkulautoja. Emmi on kotona, Dimmu vielä Lapissa.

Koulu alkaa 2.9. Koneenosien suunnittelua. Ehkä näistä Japanin opeista on jotain hyötyä siinä.