1.7.

Perjantaina tämä prokkis viimein päättyi. Pidin loppupresentaation täydelle luokalle. Minua ennen oman esitelmänsä piti toinen ranskalaisista vaihtareista. Hänen hommansa olikin oikein hyvin tehty. Mietin ensin, että mitenkän meille nyt niin erilaiset ohjeet on annettu tätä varten, mulle kun sanottiin että tulet nyt vaan muuten vaan sinne pölisemään asioista.
Brieuc olikin viimeisen vuoden opiskelija ja hänen ohjelmaan kuului lopputyön tekeminen ulkomailla. Paikalle saapui tarkastajiksi Ranskasta kaksi professoria.

Brieuc veti hienosti, aihekin oli jännä. Liippasi aika läheltä Turussa käytyjä materiaalitekniikan hommia. ranskisproffat hiillostivat ihan tosissaan.

Minun vuoro. Vedin esitelmän läpi ja aloin ottamaan vastaan kysymyksiä olettaen että japanilaisilla oppilailla olisi jotain mielen päällä. Heidän sijaan ranskisproffat aloittivatkin minun hiillostamisen! Perhana, kyselivät niin vaikeita että hädin tuskin selvisin piinapenkistä. Kunnialla kuitenkin taistelin tieni loppuun. Nyt on projekti päätetty. Enää ei tarvi ressata mistään.

Lauantain hengailin asuntolassa. Illalla lähdin sitten Taichin perheen luo yöksi. Syötiin, juteltiin, katsottiin japanilaista TV-komediaa.

Nyt sain viimein kokea aidon japanilaisen tyynyn. Riisisäkin. Hohhoi, olipa niska aamulla kipeä. Toisaalta niin se tuntuu olevan aina, kun nukkuu uudella tyynyllä.

Eilen aamulla lähdimme sitten Niigataan. Sadetta piisasi koko päivän, joten ei siellä kaupungissa sitten lopulta hirveästi aikaa vietetty. Ei se mitään, ei mulla ollut mitään tarvetta nähdä juuri tiettyjä asioita. Nyt olen siellä Niigatassa käynyt, on sekin koettu.

Uuchan

Taichin isä antoi helteitä varten viuhkan lahjaksi

Niigatassa jonotimme ensin lähes puoli tuntia parkkihallissa. Joku muukin oli päättänyt tulla autolla keskustaan sateisena päivänä.
Kävimme kahdessa ostoskeskuksessa. Tuntuvat rakentavat nämä paikat saman kaavan mukaan. Alimmissa kerroksissa on vaatteita ja muuta, 3. kerroksesta ylöspäin alkavat sitten kaikki vähemmän hyödylliset krääsät. 3. kerroksesta löytyi muun muassa Studio Ghiblin kauppa.

Melkein naapurini Totoro

Keskustasta suuntasimme kaupungin reunamille. Sieltä löytyi joku kalamarkettialue ja ravintoloita.

Paikallisen kalamarketin antimia

Lounas. Yllättäen parasta tässä oli raaka mustekala.

Ja pihalla piti tietenkin päästä pelleilemään.

Fisumarketista lähdimme sitten ajelemaan hiljakseen kohti Nagaokaa. Matkalla pysähtelimme vähän kaikkialla.

Tämä kummitusluola oli Taichin siskon suosittelema paikka. Paikka on kuulemma suurelta yleisöltä piilossa, vain paikalliset tietävät tuon temppelin paikan. Ja olihan se vähän piilossa, pienen soratien päässä.

Infotaulu tiesi kertoa, että luolaan pystytetty pyhäkkö on osoitettu käärmejumala Myojinille. Sisällä olikin vanhoja ruosteisia kynttilätelineitä, vanha kolikkoboksi toivomuslantteja varten, pieni kivinen patsas ja jotain muuta tilpehööriä. Sisällä kuvaamisesta ei tullut juuri mitään, koska muutenkin kostea ilma tuntui pakkaantuvaan luolaan. Hengittäminen oli raskaampaa kuin saunassa, ja hiukset olivat märät kun luolasta astui ulos.

Rantatien näkymät olivat uljaat. En jaksanut enää edes kuvata. Katselin vain maisemia ja ihmettelin kaikkea mahdollista. Eräässä kylässä iski silmään kaikkien japsitalojen keskeltä viimeisen päälle apinoitu skandinaaviseen kasarityyliin rakennettu talo. Oikein mainostivat sitä, että tämäpäs onkin ruotsalainen talo. Tuli jostain syystä Simon Stålenhagin digimaalaukset mieleen.

Välillä piti käyttää sivuteitä, koska sade oli tulvinut motarille parissa paikkaa. Yksi kylä oli liikenteenohjaajien mukaan kokonaan saarroksissa. Kyllähän sitä vettä tulikin siihen malliin.

Hauska reissu. Tuo luola oli mielestäni paljon mielenkiintoisempi kuin esimerkiksi joku paikallisen sotaloordin patsas puiston reunalla. Sanoinkin presentaatiota pitäessäni luokalle, että olen ehkä vähän omituinen nähtävyyksien suhteen. Otan kuvan mielummin kasvillisuuden valloittamasta ruosteisesta auton rotiskosta, kuin nätistä kukka-asetelmasta.



Tänään ei aamulla mitään sen ihmeempää. Söin ja kävin suihkussa. Iltapäivällä menin sitten viimeistä kertaa preppauskouluun opettamaan Ryutaa ja Hirokia englannin parissa. He olivat valmistelleet opettajien kanssa kauppakassillisen paikallisia herkkuja kiitokseksi.
Itse päätin viedä viimeiset Suomen tuliaiset heille maistettavaksi. Hedelmäkarkit ja vadelmasuklaa tuntuivat kelpaavan, varsinkin kun paketointikuvissa esiintyi muumeja. Ryuta ilmoitti kertovansa heti kotiin päästyään, että sai maistaa suomalaista muumisuklaata.

Perkeleen kakarat, tulee ikävä!