24.6.

Viisi päivää - loppupresentaatio
Yksi viikko ja kuusi päivää - Tokio
Kaksi viikkoa ja viisi päivää  - Suomi

Kun sanoo ääneen "kaksi viikkoa ja viisi päivää", se ei kuulosta kovin pitkältä ajalta. Äkkiä se vain on mennyt täällä, aika nimittäin. Vastahan minä panikoin täällä jokaista liikettä, tekemistä ja tapahtumaa. Vasta jokainen ruoka oli omituista ja uutta.
Nyt alkaa olla jo ikävä pottuja ja ruisleipää, kun joka paikassa on riisiä. Jälkiruoatkin ovat riisiä. Viinakin on riisiä. Huaaa!

Tiistaina kävimme lyhytaikaisten vaihto-opiskelijoiden ja vastuuprofessoreiden kanssa illallisella. Ruokaa oli riittämiin, maistoin muun muassa lisää natto-papuja, niitä limaisia käyneitä iljetyspapuja.
No ei ne nyt niin pahalta maistuneet, kun ne oli vähän paremmin tehtyjä.
Toisen ranskalaisen vaihtarin vastuuproffa Oshigi hoiti ruokatilaukset, me saimme arpoa mitä sakea tilaamme. Sitä tilattiinkin paljon, heh. Japanilaiseen tapaan kun kuuluu vielä se, että isäntä kaataa vieraalle, joten lasit olivat täynnä kokoajan.

Ruoka oli hyvää, kuten aina. Ja riisiä ei ollut, joten se oli mukavaa vaihtelua. Oikeasti. Kun pääsen takaisin kotia, aion pitää riisivapaan kuukauden. Tai ainakin viikon.

Koi

Natto

Sashimi

Sake

Lonkero (ei se juoma)

Syömingin jälkeen lähdimme bussilla asuntolaan. Proffat suuntasivat takseilla koteihinsa.
Kävellessäni kohti huonetta se sitten viimein tapahtui.
Pääsin juuri 4. kerrokseen ja käännyin käytävälle. Vieressäni ollut sähkökaappi alkoi paukkua ja täristä oudosti. Mietin, mikä ihmeen pila tämä on. Sitten alkoi tuntua oudolta, joten pysähdyin ja nojasin seinää vasten. Käytävällä olleet japanilaiset huitoivat.

Maanjäristys.

Tuntui oudolta. Alkoi vähän huimata. Mikään ei näytä liikkuvan, käytävä näyttää samalta kuin ennenkin. Kroppa kuitenkin huojui talon mukana. Mitään jyrinää tai muuta sellaista ei kuulunut, vain ne sähkökaapin metalliset ovet paukkuivat.

Järistys loppui ja jäin odottelemaan vähäksi aikaa. Japanilaiset alkoivat naureskelemaan ja menivät takaisin huoneihinsa. Katsoin kännykkää. Ei ollut mitään muuta, kuin iso varoitusteksti "Earthquake in your area".

Tuntui todella oudolta. En säikähtänyt, enemmänkin hämmennyin. Huoli kuitenkin oli, että tulisi isompi järistys. Jos tuo olisikin vain alkujäristys. Vierushuoneiden asukit kertoivat, että tsunamivaroitus oli annettu rannikolle.

Mitään ei onneksi sattunut. Nagaoka on turvassa tsunameilta. Niigatan satamassa oli havaittu 10 cm tsunami. Ei kuulosta isolta, mutta senkin kokoinen voi kaataa ihmisen rannalla. Vähän aikaa sitten jossain oli kuollut kaksi ihmistä 30 cm tsunamin seurauksena.
Niigatassa 15 ihmistä loukkaantui ja sähköt menivät 5000 taloudesta. Ei siis onneksi pahempaa tällä kertaa. Jälkijäristyksiäkään ei tullut, tai ei tuntunut. Nyt odotellaan, oliko tuo 6,4 magnitudin järistys eräänlainen varoitus pahemman edellä. Viikko pari pitää olla nyt varpaillaan.



Keskiviikkona kävin viimein parturissa. Olihan sekin kokemus.
Pyysin Taichia etsimään jonkun parturin, jossa osattaisiin leikata nykytrendin mukaisia hiuksia tai muuta sellaista. Tiiäkkö, semmonen nuorekas / trendikäs paikka.

Ei paikka ihan vastannut odotuksia. Taichin perheen vakipaikan vanha muori oli leikkausvuorossa. Kahdesti sain antaa neuvoja, että miten pitää korjata. Lopulta muori sai hiukset järkevän näköisiksi.
Parranajosta oltiin myös puhuttu ja sovittu. Luulin että liikkeellä olisi oikeat työkalut hommaan. Eipä mitään, leidi tarjosi samaa konetta, jolla oli hetki sitten vetänyt sivut siiliksi. Kieltäydyin kohteliaasti ja pyysin lyhentämään viiksiä. Saksilla.

Tällä kuontalolla mennään sitten Suomeen asti.



Torstaina kävimme pitkästä aikaa ramen-lounaalla. On se vaan hyvää. Huhhuh.

Sain myös ekan järkevän version soljesta tulostettua. Solki kestää tällä hetkellä 18 kg painon. Kestäisi enemmänkin tuolla mallilla, mutta 3D-tulostaminen rajoittaa vähän.
Tuosta palikkamallista väännän vielä kauniimman "tuotantomallin" jota kehtaa ehkä esitelläkin.

Perjantaina ja lauantaina nollailin asuntolassa. Ei mitään järkevää.

Sunnuntaina Taichin naapurustossa oli jonkinlaiset markkinat. Kävin katsastamassa tilanteen. Muutama ruokakoju siellä oli kadun varrella ja temppelin viereen oli pystytetty karaokelava. Temppelissä kävin heittämässä viiden jenin kolikon toivomuskaivoon.

Tämän jälkeen suuntasimme ramenille. Tästä olisi varmaan voinut joku varoittaa etukäteen. Oli nimittäin aivan tajuttoman tulinen ruoka. Hyvää se oli, mutta otsa oli aivan hiestä märkä, ei vain minulla, vaan kaikilla syöjillä. Ramen oli Hokkaidon tyyliin tehtyä. Sen saaren ihmisillä ei ilmeisesti ole makuhermoja.

Salakavala Kitalaenpoltto Ramen

Viimeinen "työviikko" alkoi tänään. Rakentelen loppupresentaatiota. Perjantaina se pitäisi pitää. Sitten olen vapaa. Aion kyllä vielä tehdä jotain labrassa. Ehkä autan Maruyoshia sen projektissa. Hän suunnittelee hiontamateriaalia hoonaustyökaluun.


Miltä näyttävät Nagaokan öiset kadut? Tältä:

16.6.

Suunnitelmat muuttui vähän joka suuntaan tiistain jälkeen. Eipä mitään, jokainen tsäänssi on mahdollisuus.

Keskiviikkona kävin ranskalaisten (Ayman ja Brieuc) ja thaimaalaisen (Ply) vaihtareiden kanssa pitsalla. Syötiin, juotiin ja höpistiin. Oli hauska ilta.
Mulle selvisi muun muassa ranskalaisten nirppanokkaisuus ruoan suhteen. He eivät sitten millään suostuneet maistamaan hunajassa dipattua pitsaa. He eivät myöskään lämmenneet ajatukselle mun lapsuuden automatkojen salaisesta herkusta. Karjalanpiirakka, meetwursti ja banaanijogurtti.

Mitä vikaa siinä muka on?

Perjantaiaamun aivojumppaa. Japanilaista shakkia, Shogia.

Enma ichi -markkinoille lähdimme jo perjantaina. Tunnin ajomatka motaria lounaaseen ja saavuimme  Kashiwazakin pikkukaupunkiin. Motarilta näkyi kukkulan takaa jotain torneja välkkyvine varoitusvaloineen. Ennen kuin Iyama kerkesi kertoa, arvasin jo mikä siellä oli Ydinvoimala.
Niitä perinteisiä jähdytystorneja ei näkynyt. Tätä kirjoittaessa googlailin vähän. Laitos on meren rannalla, joten jäähdytystorneja ei tarvita reaktorin liikalämmön jäähdyttämiseen. Hyvä, nyt tiedän tämänkin jos joku kysyy Trivial Pursuitissa.

Enma on peräisin kiinalaisesta mytologiasta. "Tuomitseva jumala", joka hoitaa japanilaista helvettiä ja tuomitsee jokaisen sielun.
Ilmeisesti 2 kilometriä pitkä katu ja 500 myyntikojua miellyttävät tätä paikallisen Manalan vartiaa.

Kävelimme katua varmaan 200 metrin verran. Väkeä oli niin paljon, ettei liikkumisesta tullut oikeasti yhtään mitään. Sama fiilis kuin yrittäisi luovia rokkifestareilla eturivistä yleisön läpi hakemaan lisää voimajuomaa.

Palasimme kampukselle. Kävellessäni huoneeseen ruokalasta kantautui omituisia ääniä ja taputuksia. Kävin katsomassa, mikä oli homman nimi. Siellä oli meneillään asuntolafestarit. Kerkesin näkemään illan pääesityksen lopetuksen. Kaikesta päätellen asuntolan pojat olivat identiteettikriisin partaalla. "Tyttöjen" muotishow oli juuri päättynyt, ja ruokalan uloskäynnillä oli äänestysloota, johon sai heittää oman suosikkinsa numeron. Luonnollisesti äänestin sitä, jolla oli lyhyin hame ja karvaisimmat jalat.

"Leidit" lavalla

Lauantaina läksimme sitten Taichin kanssa kohti Kanazawaa. Ajoreitti oli mutkikas motari, ensimmäiset 50 kilometriä katselin tunnelin kattoa. Sen jälkeen maisemat olivat vähintäänkin miellyttäviä.

260 km myöhemmin saavuimme kaupunkiin. Japanilaistyylinen hotelli, ryokan, oli hyvin varusteltu. Pehmeä tatami oli hyvä istua ja/tai kävellä ja alakerrassa oli illaksi lämpeävä onsen. Vieraita ei meidän lisäksi ollut muita, joten kuuma lähde olisi vapaana varmasti.

Suuntasimme sitten kaupungin kuuluisan puiston laidalle. Siellä odottikin pienoinen yllätys, puisto kun oli suljettu. Ovet löydään säppiin päivittäin 17.00. Syytä en tiedä, mutta veikkaan, että kaupunki ei halua ottaa riskejä. Huliviliteinit ja kodittomat pulsut saattaisivat tärvellä kaunista puistoa öisin.

Ei hätää, puiston vieressä oli kaupungin vanhin linna. Sekin linna oli tosin toinen versio, vanha kun oli palanut joskus 1600-luvulla.
Linnakin oli suljettu, vain etupihalla pystyi kävelemään. Oltaisiin tietysti voitu suunnitella tätä reissua vähän etukäteen, mutta ei minua ainakaan haitannut. Mulle kaikki oli uutta.

Takaisin autolle. We hungry.
Taichi löysi Googlesta kiintoisan ravintolan. Syö niin paljon kuin aluat. Tämä ravintola ei tosin ollut mikään Golden Rax, vaan lihapaikka. Possua, kanaa, härkää.

Ja mikä virhe se olikaan. Olo oli sama kuin pahimpana krapula-aamuna. Ei enää koskaan. No okei, toki voin käydä uudestaan, mutta seuraavalla kerralla tiedän olla innostumatta. Tilasimme nimittäin niin paljon kaikkea mahdollista, että piti oikeasti jo miettiä, pitääkö siirtyä takaisin autoon kontaten vai pyörien.

Vähän kuin liukuhihnasushia, täällä lihat tilattiin tabletin avulla. Pöytä oli japanilaiseen tyyliin lattian upotettu. Istuimme siis normaalissa asennossa, mutta persus olikin lattiassa. Pöydän keskellä oli kaasugrilli, missä lihan piti itse grillata.

Hyvää oli, mutta tosiaan. Liika on liikaa.

Ravintolasta suuntasimme takaisin ryokaniin ja suoraan onseniin. Olihan se taas niin perhanan rento ja rauhoittava kokemus. Melkein sama fiilis kuin saunassa. Vesi on todella lämmintä, melkein teki kipeää pulahtaa altaaseen. Ohjesääntökin kertoo, että vesi on silloin oikean lämpöistä, kun jalkapohjiin sattuu vähän astuessa kylpyyn.

Sunnuntaina Taichi häippäsi pääsykokeeseen ja minä jäin yksin selviytymään vieraassa kaupungissa. Ei hätää, kyllä koppelolainen osaa.

Ryokanin aamupala

Ryokan oli aivan juna-aseman vieressä. Otin paikallisjunan keskustaan. Kaiken kokeneena Tokio-eksperttinä tämä puolityhjä juna lähinnä huvitti. 20 minuutin päästä saavuin päärautatieasemalle. Iso paikka vain Espoon kokoisen kaupungin asemaksi. Junakarttaa kun tutkiskelee, niin voi päätellä tämän paikan olevan jonkinlainen risteysasema. Siksi asemasta on varmaan pykätty niin iso.

Avasin Google Mapsin ja pyörittelin karttaa vähän aikaa. Lähistöllä oli jokin vanha samuraitalo. Ei tarvinnut kauaa miettiä.

Matkan varrellakin näkyi kivoja taloja

Ensimmäinen samuraitalo kuului aikoinaan Takada-klaanille. Talo oli yksinkertainen, pitkä ja kaksihuoneinen. Pienemmässä oli tulisija keskellä huonetta. Infolappunen kertoi talon perheen olleen suuren samuraiklaanin palvelijaperhe, joten talo oli siksi aika vaatimaton. Varakkaammat perheet rakensivat sitten vähän isompia ja koristeellisempia taloja.

Takadan talo on Nagamachi-alueen reunalla. Nagamachi oli ennen rikkaiden samuraiperheiden ja -klaanien asuinalue.
Suuntasin seuraavaksi alueen ytimeen, Nomura-kaanin talolle.

Klaani oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimmista, joten talokin oli sen mukainen. Iso, vaikuttava ja kaunis. Olin niin vaikuttunut, etten tajunnut tai muistanut ottaa kuvia käytävistä ja huoneista. Hyvin simppeliä elämäntapaa täällä on kyllä harjoitettu.
Perheen puutarha oli kyllä. En osaa kuvailla. Istuin lammen reunalla varmaan vartin.

Hauska vaikutus täällä talolla ja puutarhalla oli. Missään ei ollut Hiljaisuutta kiitos -kieltokylttejä, mutta kaikki turistit olivat aivan hissukseen. Koikarpit kävivät välillä pinnalla läiskimässä vettä pyrstöillään ja lammen reunassa oli pieni suikulähde.

Kuvan metallihääkyrä on koristeellinen räystään syöksyputki, tosin vesi virtasi paljon hitaammin.

Näkymä puutarhaan yläkerran teehuoneesta

Talon kylkeen oli pystytetty pieni museon tapainen. Esineet olivat lähinnä Edo-aikakaudelta, 1600-1868. Muutama miekka, käyttöesineitä ja kirjeitä.

Tässä talossa tupakoitiin tyylillä

Groteski kiitoskirje

Nomuran talolta lähdin kävelemään takaisin keskustaan. Matkalla istuin Starbucksiin kahville ja odottelin Taichia. Hänen päästyä pääsykokeesta kävimme syömässä ja lähdimme ajamaan takaisin Nagaokaan.

Matka oli hauska. Samuraitalot olivat todella vaikuttavia. Kuvat eivät tietekään kerro murto-osaakaan siitä, mitä paikan päällä koin. Hauskaa kuvitella, millaista elämä on ollut entisaikojen Japanissa.

Tietysti tämän videon kuvaamisen aikaan joku pariskunta päätti höpöttää omia paskajuttujaan. Olkaa hiljaa saakeli, ihmiset yrittävät nauttia.

Takaisintulomatkalla vesisade ja myrsky yllätti. Auto heittelehti niin pahasti, että tunneleista ulos tultaessa vauhtia piti laskea reilusti, ettei sattuisi vahinkoja. Suurin osa matkasta oli onneksi jossain muualla kuin meren rannalla.

Hyvä reissu. Pitää etsiä lisää nuita vanhoja rakennuksia. Tokiosta varmaan löytyy jotain jännää. Joku sala-käytävien ja ansojen täytteinen ninjatalo voisi olla mielenkiintoinen. Pitää vaan varoa, ettei käy kuin Hopeanuolelle. Vedenalaisessa tunnelissa uiskentelu ei innosta juuri nyt.