16.6.

Suunnitelmat muuttui vähän joka suuntaan tiistain jälkeen. Eipä mitään, jokainen tsäänssi on mahdollisuus.

Keskiviikkona kävin ranskalaisten (Ayman ja Brieuc) ja thaimaalaisen (Ply) vaihtareiden kanssa pitsalla. Syötiin, juotiin ja höpistiin. Oli hauska ilta.
Mulle selvisi muun muassa ranskalaisten nirppanokkaisuus ruoan suhteen. He eivät sitten millään suostuneet maistamaan hunajassa dipattua pitsaa. He eivät myöskään lämmenneet ajatukselle mun lapsuuden automatkojen salaisesta herkusta. Karjalanpiirakka, meetwursti ja banaanijogurtti.

Mitä vikaa siinä muka on?

Perjantaiaamun aivojumppaa. Japanilaista shakkia, Shogia.

Enma ichi -markkinoille lähdimme jo perjantaina. Tunnin ajomatka motaria lounaaseen ja saavuimme  Kashiwazakin pikkukaupunkiin. Motarilta näkyi kukkulan takaa jotain torneja välkkyvine varoitusvaloineen. Ennen kuin Iyama kerkesi kertoa, arvasin jo mikä siellä oli Ydinvoimala.
Niitä perinteisiä jähdytystorneja ei näkynyt. Tätä kirjoittaessa googlailin vähän. Laitos on meren rannalla, joten jäähdytystorneja ei tarvita reaktorin liikalämmön jäähdyttämiseen. Hyvä, nyt tiedän tämänkin jos joku kysyy Trivial Pursuitissa.

Enma on peräisin kiinalaisesta mytologiasta. "Tuomitseva jumala", joka hoitaa japanilaista helvettiä ja tuomitsee jokaisen sielun.
Ilmeisesti 2 kilometriä pitkä katu ja 500 myyntikojua miellyttävät tätä paikallisen Manalan vartiaa.

Kävelimme katua varmaan 200 metrin verran. Väkeä oli niin paljon, ettei liikkumisesta tullut oikeasti yhtään mitään. Sama fiilis kuin yrittäisi luovia rokkifestareilla eturivistä yleisön läpi hakemaan lisää voimajuomaa.

Palasimme kampukselle. Kävellessäni huoneeseen ruokalasta kantautui omituisia ääniä ja taputuksia. Kävin katsomassa, mikä oli homman nimi. Siellä oli meneillään asuntolafestarit. Kerkesin näkemään illan pääesityksen lopetuksen. Kaikesta päätellen asuntolan pojat olivat identiteettikriisin partaalla. "Tyttöjen" muotishow oli juuri päättynyt, ja ruokalan uloskäynnillä oli äänestysloota, johon sai heittää oman suosikkinsa numeron. Luonnollisesti äänestin sitä, jolla oli lyhyin hame ja karvaisimmat jalat.

"Leidit" lavalla

Lauantaina läksimme sitten Taichin kanssa kohti Kanazawaa. Ajoreitti oli mutkikas motari, ensimmäiset 50 kilometriä katselin tunnelin kattoa. Sen jälkeen maisemat olivat vähintäänkin miellyttäviä.

260 km myöhemmin saavuimme kaupunkiin. Japanilaistyylinen hotelli, ryokan, oli hyvin varusteltu. Pehmeä tatami oli hyvä istua ja/tai kävellä ja alakerrassa oli illaksi lämpeävä onsen. Vieraita ei meidän lisäksi ollut muita, joten kuuma lähde olisi vapaana varmasti.

Suuntasimme sitten kaupungin kuuluisan puiston laidalle. Siellä odottikin pienoinen yllätys, puisto kun oli suljettu. Ovet löydään säppiin päivittäin 17.00. Syytä en tiedä, mutta veikkaan, että kaupunki ei halua ottaa riskejä. Huliviliteinit ja kodittomat pulsut saattaisivat tärvellä kaunista puistoa öisin.

Ei hätää, puiston vieressä oli kaupungin vanhin linna. Sekin linna oli tosin toinen versio, vanha kun oli palanut joskus 1600-luvulla.
Linnakin oli suljettu, vain etupihalla pystyi kävelemään. Oltaisiin tietysti voitu suunnitella tätä reissua vähän etukäteen, mutta ei minua ainakaan haitannut. Mulle kaikki oli uutta.

Takaisin autolle. We hungry.
Taichi löysi Googlesta kiintoisan ravintolan. Syö niin paljon kuin aluat. Tämä ravintola ei tosin ollut mikään Golden Rax, vaan lihapaikka. Possua, kanaa, härkää.

Ja mikä virhe se olikaan. Olo oli sama kuin pahimpana krapula-aamuna. Ei enää koskaan. No okei, toki voin käydä uudestaan, mutta seuraavalla kerralla tiedän olla innostumatta. Tilasimme nimittäin niin paljon kaikkea mahdollista, että piti oikeasti jo miettiä, pitääkö siirtyä takaisin autoon kontaten vai pyörien.

Vähän kuin liukuhihnasushia, täällä lihat tilattiin tabletin avulla. Pöytä oli japanilaiseen tyyliin lattian upotettu. Istuimme siis normaalissa asennossa, mutta persus olikin lattiassa. Pöydän keskellä oli kaasugrilli, missä lihan piti itse grillata.

Hyvää oli, mutta tosiaan. Liika on liikaa.

Ravintolasta suuntasimme takaisin ryokaniin ja suoraan onseniin. Olihan se taas niin perhanan rento ja rauhoittava kokemus. Melkein sama fiilis kuin saunassa. Vesi on todella lämmintä, melkein teki kipeää pulahtaa altaaseen. Ohjesääntökin kertoo, että vesi on silloin oikean lämpöistä, kun jalkapohjiin sattuu vähän astuessa kylpyyn.

Sunnuntaina Taichi häippäsi pääsykokeeseen ja minä jäin yksin selviytymään vieraassa kaupungissa. Ei hätää, kyllä koppelolainen osaa.

Ryokanin aamupala

Ryokan oli aivan juna-aseman vieressä. Otin paikallisjunan keskustaan. Kaiken kokeneena Tokio-eksperttinä tämä puolityhjä juna lähinnä huvitti. 20 minuutin päästä saavuin päärautatieasemalle. Iso paikka vain Espoon kokoisen kaupungin asemaksi. Junakarttaa kun tutkiskelee, niin voi päätellä tämän paikan olevan jonkinlainen risteysasema. Siksi asemasta on varmaan pykätty niin iso.

Avasin Google Mapsin ja pyörittelin karttaa vähän aikaa. Lähistöllä oli jokin vanha samuraitalo. Ei tarvinnut kauaa miettiä.

Matkan varrellakin näkyi kivoja taloja

Ensimmäinen samuraitalo kuului aikoinaan Takada-klaanille. Talo oli yksinkertainen, pitkä ja kaksihuoneinen. Pienemmässä oli tulisija keskellä huonetta. Infolappunen kertoi talon perheen olleen suuren samuraiklaanin palvelijaperhe, joten talo oli siksi aika vaatimaton. Varakkaammat perheet rakensivat sitten vähän isompia ja koristeellisempia taloja.

Takadan talo on Nagamachi-alueen reunalla. Nagamachi oli ennen rikkaiden samuraiperheiden ja -klaanien asuinalue.
Suuntasin seuraavaksi alueen ytimeen, Nomura-kaanin talolle.

Klaani oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimmista, joten talokin oli sen mukainen. Iso, vaikuttava ja kaunis. Olin niin vaikuttunut, etten tajunnut tai muistanut ottaa kuvia käytävistä ja huoneista. Hyvin simppeliä elämäntapaa täällä on kyllä harjoitettu.
Perheen puutarha oli kyllä. En osaa kuvailla. Istuin lammen reunalla varmaan vartin.

Hauska vaikutus täällä talolla ja puutarhalla oli. Missään ei ollut Hiljaisuutta kiitos -kieltokylttejä, mutta kaikki turistit olivat aivan hissukseen. Koikarpit kävivät välillä pinnalla läiskimässä vettä pyrstöillään ja lammen reunassa oli pieni suikulähde.

Kuvan metallihääkyrä on koristeellinen räystään syöksyputki, tosin vesi virtasi paljon hitaammin.

Näkymä puutarhaan yläkerran teehuoneesta

Talon kylkeen oli pystytetty pieni museon tapainen. Esineet olivat lähinnä Edo-aikakaudelta, 1600-1868. Muutama miekka, käyttöesineitä ja kirjeitä.

Tässä talossa tupakoitiin tyylillä

Groteski kiitoskirje

Nomuran talolta lähdin kävelemään takaisin keskustaan. Matkalla istuin Starbucksiin kahville ja odottelin Taichia. Hänen päästyä pääsykokeesta kävimme syömässä ja lähdimme ajamaan takaisin Nagaokaan.

Matka oli hauska. Samuraitalot olivat todella vaikuttavia. Kuvat eivät tietekään kerro murto-osaakaan siitä, mitä paikan päällä koin. Hauskaa kuvitella, millaista elämä on ollut entisaikojen Japanissa.

Tietysti tämän videon kuvaamisen aikaan joku pariskunta päätti höpöttää omia paskajuttujaan. Olkaa hiljaa saakeli, ihmiset yrittävät nauttia.

Takaisintulomatkalla vesisade ja myrsky yllätti. Auto heittelehti niin pahasti, että tunneleista ulos tultaessa vauhtia piti laskea reilusti, ettei sattuisi vahinkoja. Suurin osa matkasta oli onneksi jossain muualla kuin meren rannalla.

Hyvä reissu. Pitää etsiä lisää nuita vanhoja rakennuksia. Tokiosta varmaan löytyy jotain jännää. Joku sala-käytävien ja ansojen täytteinen ninjatalo voisi olla mielenkiintoinen. Pitää vaan varoa, ettei käy kuin Hopeanuolelle. Vedenalaisessa tunnelissa uiskentelu ei innosta juuri nyt.